keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Ensiapukurssi 1

Meille järjestettiin kaksipäiväinen ensiapukurssi, jossa harjoittelimme tärkeimpiä ensiaputaitoja ja tilanteita. Maanantaina opimme tunnistamaan erilaisia mahdollisia sairaskohtauksia tai hätätilanteita, ja miten niissä tulisi toimia. Käytiin läpi oikeaoppista hätäkeskukseen soittamista ja kuinka pitää linja auki soiton jälkeen. Nuken avulla harjoiteltiin elvyttämistä painalluksineen ja puhalluksineen. Yllättävän rankkaa puuhaa! Sitä pitäisi jaksaa jatkaa, kunnes apu on saapunut ja saa luvan lopettaa, tai kunnes voimat loppuvat.

Tiistai sujui käytännönläheisten harjoitusten parissa, metsän huomassa tietenkin. Ensin saimme oppia haavojen sekä murtumien eri tyypeistä hoitokeinoineen. Tuota pikaa ryhdyimme harjoittelemaan, haava-, paine -ja kantositeiden tekemistä. Toistemme päitäkin saatiin pistää pakettiin. :) Luonnollisesti myös murtumien ensiaputaitojen kartuttaminen kuului päivän ohjelmaan.
Saimme myös perehdytystä shokin tunnistamiseen ja hoitoon. Palovammat ja myrkytykset käytiin läpi päivän loppupuolella.

Ohessa fiksaillaan murtunutta solisluuta.




Ensiapua retkeilyvälineistä.

Avaruuspeitto ei päästä kehon lämpöä karkuteille.

Kahden päivän peruskurssin ja kirjallisen osaamistestin tuloksena oli liuta uusia EA1 -kortin omistajia. Hyvä me! Muistetaanhan rohkeasti auttaa toista hädässä ~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti