keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kuuma niittyviikko

Viikko käynnistyi jälleen pajoilla. Allekirjoittanut saapui Etapille jo kahdeksaksi siivoushommiin.. Tai pikemminkin viihtyisään parituntiseen perehdytykseen. Mieleen jäi säästeliäisyyteen pohjautuvia perusjuttuja, kuten pesutiivisteen laimentaminen sekä rätin/liinan/muun putsaushärpäkkeen maltillinen kostutus – puhdistus voi kuin voikin onnistua pienemmällä läträämisellä.
Puhdistusliinojen taktinen taittelu myös kannattaa opetella tehokkuuden ja tietysti siisteyden kannalta. Siivousvälineisiin tutustuttiin sekä siisteyttä ylläpitäviin vinkkeihin. Tiesittekö esimerkiksi, että kalkkeutumisen (eli sameutumisen) ehkäisemiseksi ja kauniin kiillon ylläpitämiseksi kraanat kannattaa suihkun jälkeen pyyhkäistä kuivaksi paperilla? Pääsin sitten toki myös pesemään sen vessan (ei ole kamalaa) ja pyyhkimään lattioita. Täytyy sanoa että siivouspaja oli kyllä itselläni tähänastisista pajoista yksi antoisimmista, jos voitte vaan uskoa.

Tiistaipäivä polkaistiin käyntiin Voimavarapiste Rastilla. Tehtiin voimavarapuuta ja meditoitiin. Kevytmielinen itsetuntemusharjoitus osoittautui haasteelliseksi.. Miten sitä osaisi helposti päättää, mikä elokuva, rakennus tai vaikka viikonpäivä olisi?? Saatiin myös neuvoja omien voimavarojen tunnistamiseen ja tunnelma oli rento.
Rastilta suuntasimme Pyynikin minigolfradan ohitse seesteisen Pyhäjärven rantaan.




Jatkoimme henkilökohtaisten, omasta mielestämme tärkeimpien luonteenvahvuuksiemme listaamisella. Sen jälkeen myös muut listasivat kullekin luontopolkulaiselle mielestään tärkeimmät, pajan aikana esiin tulleet vahvuudet. Keskusteltiin porukalla vähän niistä ja päästiin sitten kotiin tummien pilvien lähestyessä. Sää oli meitä jälleen työajalla viitsinyt suosia.

Keskiviikko sujui täysin Luontopolun basecampilla puuhaten. Saimme ihastella arboretum -photoshootin satoa sekä askarrella voimavarakansioita. Leppoisa ja viihtyisä päivä kaiken kaikkiaan.

Loppuviikosta meillä oli niittytalkoot Ahlmanilla jonne kaikki tulivat suoraan aamulla. Torstaina aamupala nautittiin ulkona varjoisassa katoksessa.





Sen jälkeen siirryimme kohti niittyä ja varastoa, josta haimme tarvittavat talkoovälineet: haravat ja työhanskat. Talkookohteemme oli valmiiksi niitetty. Meidän tehtäväksemme jäi sitten haravoida irtonaiset heinäkasat talteen korjattavaksi, jotta niissä olevat ravinteet eivät rehevöittäisi niittyä liikaa.


Ahersimme puoleen päivään asti, jolloin pidimme lounastauon tilapuodin ruokalassa. Lounaan meille tarjosi Ahlman.








Talkoot jatkuivat jälleen iltapäivällä helteisessä säässä, vaikkakin halutessaan sai myös kerätä ja pilkkoa raparperit kellarissa.





Kävimme kaikki yhdessä katsomassa myös nuoria lehmiä, hiehoja. Niille maistui hyvin käsin tarjottu ruoho. Saimmepa nähdä myös parin hiehon innostunutta kirmailua kesälaitumella.




"Mihin te meette? Älkää jättäkö.."

Talkoopäivä päättyi tuttuun turvalliseen aikaan, ja koulutilalta suuntasimme suoraan kotiin kokoamaan itseämme.
Perjantaina niittytalkoot jatkuivat. Jo aamulla oli selvää, että tästäkin päivästä olisi tuleva helteinen. Sama ohjelma jatkui, joskin juomataukoja sun muita taidettiin pitää hieman enemmän. Saatiin niitty kuitenkin hyvälle mallille kahdessa päivässä. Ollaankin näköjään tämmöistä melkosen aikaansaavaa porukkaa. : )
Meille myös esiteltiin perinnepihaa, jossa näimme monenlaisia kasveja. Päivä oli jälleen pulkassa ja kukin lähti kohti kotia enemmän tai vähemmän väsähtäneinä keräämään voimia seuraavaan viikkoon.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti