maanantai 20. heinäkuuta 2015

Luontopolku päättyy, oma polku jatkuu..

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös meidän luontopolkumme. Kolmeen kuukauteen on mahtunut paljon kaikenlaisia uusia taitoja ja tietoja, menoa ja meininkiä, itkua ja naurua.


Mieleenpainuvimpia hetkiä pajajakson ajalta olivat viikon leiri Tankarin saarella ja muut luontoretket, talkoot ja muutenkin yhdessä tekeminen sekä tutustumiskäynnit.


Pajajakson aikana myös etsittiin ja löydettiin voimavaroja elämään mm. luonnosta, onnistumisista, toisistamme ja positiivisista palautteista.


Uutta oppia saatiin retkeilyn perusasioista, monelle esimerkiksi halkojen hakkaaminen ja nuotion sytyttäminen olivat uusia asioita, toisille taas jo tuttuja ennestään. Yhdessä opeteltiin myös ryhmässä toimimisen taitoja. Itsetuntemuskin lisääntyi siinä sivussa. Tärkeitä oppeja tuli myös ensiapukurssilla ja palolaitoksen alkusammutusopetuksessa.


Jokainen ryhmäläinen varmasti huomasi luonnon suuren merkityksen niin pajatoiminnassamme kuin henkilökohtaisessa elämässämmekin. Luonnolla on rauhoittava, maadoittava ja tasapainottava vaikutus, jota ei välttämättä aina edes tule ajatelleeksi, mutta joka kuitenkin on aina läsnä taustavoimana.


Olemme todella tyytyväisiä hienosta ryhmähengestämme, joka vallitsi koko pajajakson ajan! Suuret kiitokset myös ohjaajillemme Niinalle ja Tarulle sekä harjoittelija Annalle.


Pajalaisten mietteitä pajan päättyessä:

"Kannustava ilmapiiri, jossa sai olla oma itsensä <3"

"Hyvin erilaisetkin ihmiset voivat muodostaa toimivan ryhmän, kunhan kaikille annetaan tilaa olla oma itsensä ja mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin/toimintaan"

"Kuinka hyvältä positiivisten kehujen antaminen ja saaminen tuntuukaan"

"Ryhmässä oleminen ei tunnu enää niin vaikealta. Voin ottaa rennommin. Muut hyväksyvät minut"

"Pajajakso jää mieleen positiivisena muistona"

"Tuntuu haikealta, kun paja päättyy. On ollut hieno kokemus koko luontopolku. Ikävä varmasti tulee jollain tavalla. Jotain jää nyt taakse ja jotain uutta tulee tilalle. Yksi vaihe elämässä ohi. Aika jatkaa matkaa"


Vaikka nyt hyvästellään luontopolku, niin saadut opit ja mukavat muistot pakataan reppuun mukaan oman elämän polulle! Nähdään taas ystävät <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti